Saunominen on yleensä joka viikko suuren juhlan aihe suomalaisille, joillekin jopa joka päivä. Saunaan mennään joko omassa kodissa, naapurilla kyläillessä, mökkireissun aikana tai jos suomalainen eksyy ulkomaille, on sieltäkin sauna löydettävä keinolla millä hyvänsä. Saunominen on suomalaisilla niin verissä, että lähes jokaisessa asunnossa on oma sauna ja oman tontin pihalta voi löytyä erillinen saunarakennus, ja joskus se voi olla jopa savusauna. Saunakulttuuria löytyy melko laajasti myös joistain muista maista, mutta ehkä suomalaiset siitä parhaiten tunnetaan. Esimerkiksi japanilainen sauna on melko tunnettu Aasiassa, mutta sehän onkin lähes täysin oma juttunsa. Suomalaiselle pelkkä saunassa olo voi olla useimmiten riittävän hyvä kokemus jo sellaisenaan, mutta mikäli saunan sisustamiseen on panostettu, voi saunojan kokemus saunomisesta olla jopa ikimuistoinen. Tämä pätee varsinkin silloin, jos menet käymään jossain yleisessä saunassa, joka on sisustettu viihtyisäksi. Miten saunaa voi sisustaa ja miten ylipäänsä tehdä omasta saunasta mahdollisimman viihtyisä, niin että vieraasi ja sinä itse viihtyisitte siellä mahdollisimman paljon?
Mitä tulee huomioida saunaremontissa?
Mikäli olet rakentamassa saunaa tai edessäsi on saunaremontti
kannattaa se suunnitella huolellisesti. Yksi keskeisiä tekijöitä saunaa suunnitellessa tai remontoidessa on saunan hyvin toimiva ilmanvaihto. Mikäli saunan ilmanvaihto on puutteellinen tai lähes olematon, saunomiskokemuksesi voi olla todennäköisesti huono. Saunassa asianmukaisesti toimiva ilmanvaihto voi vaikuttaa hyvin suuresti jopa asukkaiden hyvinvointiin. Jotta sisäilman laatu olisi korkealla tasolla, saunan ilmanvaihdon tulee toimia niin, että ilmanvaihdon mukana poistuu mahdollisimman paljon ylimääräistä kosteutta. Saunan ja pesuhuoneen tiloissa on saunomisen ja suihkussa käynnin aikana suuria määriä vettä, siksi se on hyvin tärkeää saunaa rakentaessa tai remontoidessa huomioida. Sauna tulee olla valmistettu niin, että ylimääräistä kosteutta saataisiin ohjattua hallitulla tavalla pois. Oikealla tavalla toimiva ilmanvaihto kohottaa myös talon energiatehokkuutta. Miten saunaremontin voi toteuttaa niin, että voisit onnistua tässä mahdollisimman hyvin?
Monissa saunoissa käytetään painovoimaista ilmanvaihtoa, jolloin ulkoilma saadaan saunan sisälle erityisesti ikkunarakojen tai joskus venttiilien kautta. Tällainen ilmanvaihto soveltuu erityisesti puukiukaalla varustettuihin kesäasuntoihin, mutta sitä käytetään myös tyypillisesti joissakin vanhemmissa omakotitaloissa. Tällainen perinteinen painovoimainen ilmanvaihto on mahdollista saada hyvinkin toimimaan, mikäli sauna on siihen tarkoitukseen rakennettu. Jos taloon halutaan tehdä kuitenkin suurempi ilmanvaihtoremontti, jonka myötä halutaan varmistua ilmanvaihdon jatkuvasta toimivuudesta, on parasta harkita koneellista ilmanvaihtoa. Tällöin saunan ilmanvaihto tulee toteuttaa erityisen tarkasti, jotta koko asuinrakennuksen ilmanvaihto toimisi moitteettomasti. Saunomisen miellyttävyyden kannalta on saunaan saatava tuotua raikasta ilmaa, jota on helppo hengittää saunoessa. Saunan tuloilma-aukko on sijoitettava hyvin tarkasti. Tuloilma-aukko tulee sijaita korkeammalla kuin kiukaan kivet, katossa tai seinällä, niin että tuloilma sekoittuisi ilmaan, joka nousee kiukaasta. Tällä tavalla saunaan saadaan raikas sisäilma.
Saunan sisustamiseen sopivia elementtejä
Kun saunan remontti on saatu päätökseen ja ilmanvaihto pelaa moitteettomasti, on aika keskittyä saunan viihtyvyyteen. Jotta saunominen olisi mahdollisimman viihdyttävä ja rentouttava kokemus, kannattaa miettiä minkälaiset sisustuselementit voisivat tehdä juuri sinun saunastasi viihtyisän tilan. Perinteisesti saunaa ei kovin paljon sisusteta, mutta nykytrendien mukaisesti saunan sisustamiseen sopivia tuotteita on joka lähtöön. Perinteisimmät saunan sisustamiseen liittyvät asiat ovat näyttävä lämpömittari, saunakiulu ja kauha sekä vihta tai vasta (riippuen murteesta). Lisäksi nykyään monet sisustavat saunansa tyylikkäillä tyynyillä tai esimerkiksi seinälle asetettavalla taiteella. Hyviä vinkkejä saunan ja muutenkin asuntosi sisustamiseen löydät osoitteesta: furniturebox.fi. Lisäksi jo remontointi vaiheessa voi miettiä joitakin sisustukseen liittyviä seikkoja, kuten minkä väriset lauteet ovat ja millainen valaistus olisi saunaan sopiva. Kun kylpyhuonekin on vielä tyylikkäästi sisustettu oman makusi mukaisesti, voit nauttia koko saunassa käynti kokemuksesta jo mennessäsi kylpyhuoneeseen lämmittelemään ja kun palaat saunasta sinne vilvoittelemaan. Saunan sisustamiseen kannattaa käyttää hieman aikaa ja vaivaa, sillä onhan saunomisessa kyse säännöllisestä tavasta, jonka saat hyvin tunnelmalliseksi pienellä vaivalla.